MPS:n tutkimus paljastaa, että lähes joka kolmas johtaja on kohdannut urallaan irtisanomisen, mikä korostaa epävarmuuden olevan osa johtajien urapolkua. Johtajat voivat varautua irtisanomiseen neuvottelemalla sopimukseensa taloudellisen tuen lisäksi henkilökohtaisen uudelleensijoittumisvalmennuksen.
MPS:n tekemän tutkimuksen mukaan lähes joka kolmas (N 906) on saanut urallansa potkut. Yli 20 vuotta johtajana työskennelleistä 58% on tullut irtisanotuksi. Epävarmuus työn jatkuvuudesta kuuluu johtajien elämään. Moniko heistä on uutta sopimusta tehdessään miettinyt, kuinka varautua seuraavaan uravaiheeseen. Kukapa nyt haluaisi dropata tunnelmaa, kun edessä on sopimuspaperi ja kädessä mustekynä? Vaan kyllä kannattaisi.
Johtajan taloudellinen tuki irtisanomistilanteessa
Lähes kaikilla johtajilla on sovittuna taloudellinen tuki irtisanomistilanteeseen. Kyvykkäimmillä ja kokeneimmilla isompi ja noviiseilla kevyempi paketti. Viisaimmat johtajista ovat sen sijaan neuvotelleet sopimukseensa taloudellisten elementtien lisäksi oikeuden henkilökohtaiseen uudelleensijoittumisvalmennukseen irtisanomistilanteissa. Eropakettiin liittyvistä valmennuspalvelusta ammattilaisen ohjauksessa kannattaa sopia jo johtajasopimuksessa, muuten se todennäköisesti jää sopimatta ja sparraustuki saamatta. Potkut nostavat adrenaliinitasot korkealle, jolloin järkevä analyyttinen ajattelu harvoin onnistuu, senkin takia asioista kannattaa sopia rauhan aikana.
Executive outplacement apuna uuden työn löytämisessä
Executive outplacement on johtajille suunnattu valmennuspalvelu, joka auttaa käsittelemään tapahtunutta. Kyllä johtajankin on syytä siihen panostaa, hänkin on ihminen. Potkujen lopullisuus, olivat ne ansaitut tai ansaitsemattomat, kolahtaa aina. Hätä tulevaisuudesta näkyy ja tuntuu.
Lisäksi valmennus on matka, jonka aikana johtajalle kirkastuu uran seuraava vaihe.
Sukellus syvälle motivaatioon ja omien vahvuuksien äärelle nostaa itseluottamusta ja todennäköisyyttä parempaan tulevaisuuteen.
Itsensä tunteva, nöyrä ja hyvän itseluottamuksen omaava henkilö on johtajamarkkinoilla erittäin kiinnostava ja potentiaalinen valinta. Rohkene laittaa kroppaa likoon myös keskittymällä itseesi ja itsetuntemukseesi, olet sen arvoinen!