Rekrytointi toimii sujuvasti myös virtuaalisesti

Mitä kaikkea rekrytoinnissa voi tehdä etänä? Mitä kaikkea ei voisi tehdä etänä?

Korona-pandemia haastaa tällä hetkellä perinteisiä työntekemisen tapoja, mutta samalla mahdollistaa myös uusia. Asiantuntijatyössä onneksi monia ja useimpia asioita on nykyään mutkatonta hoitaa virtuaalisesti ja tämän osuus onkin kasvanut viime vuosina koko ajan myös meillä. Työkalut ja tekniikka ovat toimivia ja laadukkaita sekä useimmat ihmiset tottuneita virtuaaliseen kanssakäymiseen. Jos muutamia vuosia sitten yhteydet tuntuivat pätkivän tai ääni ja kuva katoavan, niin nyt hyvillä työkaluilla videohaastattelu on hyvin lähellä samaa kokemusta kuin kasvokkainkin. Samalla myös ihmiset ovat tottuneet työskentelyyn erilaisin etäyhteyksin ja useimmille siinä ei ole mitään erityistä. Mitä kansainvälisempää rekrytointi on, niin sitä enemmän sitä on jo nyt hoidettu kokonaan etäyhteyksien kautta sekä toimeksiantajan että ehdokkaiden kanssa.

Rekrytoinneissa suosimme nyt toistaiseksi etäyhteyksien, eli käytännössä puhelin- ja videotapaamisten käyttöä haastatteluissa ja muissa kohtaamisissa. Onneksi näin toimien ei tule mitään negatiivisia muutoksia ja niillä on korona-viruksen leviämisen hidastamisen ohella myös monia muita positiivisia vaikutuksia. Etätapaamisen järjestäminen on monesti nopeampaa ja helpompaa, kun aikaa ei tarvitse varata siirtymisiin. Samalla myös luontokin kiittää, paitsi jos tapaaminen olisi kävely- tai pyöräilyetäisyydellä. Etäyhteyksien toimiminen saattaa myös lisätä mahdollisuuksia järjestää oma elämä entistä tasapainoisemmin ja sitä kautta tukea työn ja muun elämän joustavaa yhdistämistä. Etätapaamiset mahdollistavat myös huomattavasti tehokkaamman rekrytoinnin silloin, kun ollaan joko eri puolilla Suomea tai ulkomailla.

Etätyö lisääntyy lähiaikoina ehkä osin pakon edestä, vaikka se onkin ollut jo jonkin aikaa luonteva ja toimiva osa työtä. Samalla monet positiiviset vaikutukset lisääntyvät ja todennäköisesti saavat aikaan, että etätyöskentely ja -tapaamiset lisääntyvät rekrytoinnissa myös normaaliaikana.


Kirjoittaja Juha Vaara on rekrytointikonsultti.

Muut aiheeseen liittyvät blogit

Stay tuned!