Sosiaalisuus
Tässä sarjassa tarkastelen ristiriitaisia oletuksia ja odotuksia, joita me kaikki työelämässä pidämme yllä.
Kaikkialla tarvitaan ihmisten kanssa toimeentulevia edelläkävijöitä ja toiminnan uudistajia. Muutoksia on arjessa yhä tiheämmin ja yhteistyötaitojen merkitys sen kuin kasvaa. Pitää jatkuvasti luoda uutta, miettiä uuden asian käytännön vaikutuksia ja saada kanssaihmiset innostumaan uudistuksista. Ja tämä mielellään yhteistyössä kaikkien kanssa, minimimäärällä eripuraa ja virheitä - jatkuvasti leveästi hymyillen.
Pysähdytään ensiksi pohtimaan sosiaalisuutta.
Kysehän on persoonallisuus-/ temperamenttipiirteestä, joka kuvaa tarvetta sosiaaliseen kontaktiin sekä alttiutta sosiaalisille ärsykkeille. Tai toisin sanoen: halua olla muiden seurassa ja vastaanottavuutta muiden antamalle palautteelle.
Ihan ensimmäisenä on hyvä muistaa, että sosiaalinen ihminen ei automaattisesti ole sosiaalisesti taitava, ja päinvastoin. Sosiaaliset taidot eivät ole osa persoonallisuutta, vaan kokoelma erilaisia taitoja ja tilanteen ymmärtämiseen vaikuttavia tietoja ja kokemuksia.
Usein sosiaaliset ihmiset näyttäytyvät ulospäin lämpiminä, myönteisinä ja muista kiinnostuneina. Sosiaalisuus ohjaa toimintaa, koska se toimii käyttäytymisen motiivina. Ajurina on halu miellyttää ja olla pidetty, jotta yhdessäoloa ei vaaranneta.
Ei-sosiaalinen ihminen ei koe ihmisiä kiinnostavina, jos nämä eivät sitä heidän mielestään oikeasti ole. Sosiaalinen henkilö sen sijaan näkee ihmisen jo lähtökohtaisesti kiinnostavana. Hän hakeutuu seuraan, haluaa mieluummin tehdä yhdessä, tavoittelee hyväksyntää ja huomiota. Hän ei pidä eriävistä näkemyksistä.
Jos vielä sosiaaliset taidotkin ovat kohdallaan, tällaiset ihmiset ovat erittäin taitavia antamaan itsestään sosiaalisesti suotavan kuvan, koska juuri tätä palautetta he tavoittelevat. Tämä saattaa johtaa siihen, että omaperäinen ja rohkea lähestymistapa asioihin jää ottamatta. Sen ohi nousee sovinnollinen, muiden mielipiteistä syntyvä näkemys. Eli vanhaan toimintaan pohjautuva, hivenen lässähtänyt kompromissi.
Entäs ne visionäärit sitten?
Tämäkin täytyy aloittaa määrittelyllä. Jotta asia pysyy edes jotenkin selkokielisenä, tyydytään vaikkapa kahteen tasoon: ideoiden tuottamiseen ja niiden toteuttamiseen. Luovuus itsessään on uudistumisen lähtökohta, mutta pelkkä lista "hyviä ideoita" ei riitä. Asioista täytyisi löytää tilanteeseen ja tarkoitukseen sopivimmat, virheitä pelkäämättä.
Erittäin luovat ihmiset eivät useinkaan ole kovin sosiaalisia tai ulospäinsuuntautuneita, vaan pikemminkin itsenäisiä, itsevarmoja ja voimakastahtoisia (Chavez-Eakle, Lara, Cruz-Fuentez, 2006. Feist, 1999.). Jos kaipaat henkilöä, joka vie eteenpäin omaa näkemystäsi, luova ihminen ei ole ensisijainen vaihtoehto. Hän ei ota toisten ajatuksia automaattisesti omakseen.
Uudenlaisen toimintatavan toteuttajan täytyy toki myös kyetä omaperäiseen ajatteluun ja samalla huomioida ulkoiset rajoitteet - myös muiden vastakkaiset tai samansuuntaiset mielipiteet. Tämä edellyttää kapasiteettia monitahoiseen ja abstraktiin ajatteluun, kohtuullista kokemusta sekä visiota tulevasta. Usein vieläkin tärkeämpää on ajatustyön vaatima kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys ulkoisten paineiden alla.
Uudet ajatukset voivat kohdata voimakastakin vastarintaa. Tällöin täytyy kestää se, että tuottaa ihmisille pettymyksen. Täytyy kyetä perustelemaan valintojaan, antamaan palautetta ja miettimään jatkuvasti uusia näkökulmia asiaan.
Eli:
- Jos haluat uusia ideoita, älä etsi sosiaalista ihmistä.
- Jos haluat uudistuksen toimeenpanijaa, älä etsi visionääriä.
- Jos etsit visionääriä, älä oleta, että hän tekee sitä mitä ehdotat.
- Olisiko sittenkin pitänyt palkata se epäsosiaalinen introvertti?
