Vastuullisuutta irtisanomistilanteessa
Kevät on ollut meille kaikille hyvin poikkeuksellinen ja useat yritykset ovat joutuneet lomauttamaan tai irtisanomaan henkilöstöään. Monet meistä ovat joutuneet kohtaamaan koronan vaikutuksesta uuden tilanteen, joko lomautettuna tai toisaalta aloittamaan työnhaun haastavassa taloudellisessa tilanteessa, missä huoli uuden työn löytämisestä on suuri.
Monet yritykset ovat toimineet irtisanomistilanteessa vastuullisesti ja tarjonneet henkilöstölleen uravalmennusta tai outplacement-valmennusta, jonka tarkoituksena on edesauttaa työllistymistä sekä auttaa jaksamaan vaikeassa tilanteessa. Irtisanominen on jokaiselle hyvin subjektiivinen kokemus ja se, kuinka muutostilanne kohdataan, riippuu paljon omista voimavaroista ja selviytymisen keinoista. Monet ovat saattaneet kohdata tilanteen jo aikaisemmin, mutta usein myös kohtaan valmennuksessa henkilöitä, jotka ihan ensimmäistä kertaa elämässään ovat työnhaussa.
Uravalmennus räätälöidäänkin aina henkilön subjektiivisen tilanteen lähtökohdasta; mikä palvelee valmennettavaa parhaiten sekä tukee tulevan suunnan löytymistä. Työnhakuvalmennus sisältää paljon käytännön asioita, kuten CV:n kuntoon laittamista, hakudokumenttien valmistelua sekä työnhaun suunnitelman tekoa. Valmennuksessa rakennetaan myös omaa henkilöbrändiä sekä valjastetaan käyttöön sosiaalisen median kanavat piilotyöpaikkojen tunnistamista varten että varmistetaan, että oma LinkedIn-profiili on kunnossa.
Viime kevät oli valmennusten suhteen myös erikoisempi, sillä valmennukset toteutettiin etäyhteyksien välityksellä ja päätin kysyä valmennettavilta, mikä oli heille valmennuksessa erityisen antoisaa tässä poikkeustilanteessa.
Tässä heiltä muutama nosto:
1. Uravalmennus vahvisti omaa minäkäsitystä ja kasvatti itseluottamusta
Itsetuntemuksen näkökulmasta omien vahvuuksien, osaamisen ja motivaation tunnistaminen on keskeistä. Nämä auttavat meitä hahmottamaan tilanteita, missä loistamme paraiten ja missä olemme hyviä. Vahvuuksien tunnistaminen on prosessi, missä oppimme sanoittamaan sekä selkeyttämään omia vahvuuksia että motivaatiota.
2. Uravalmennus toi työnhakuun selkeän struktuurin ja rakenteen
Uravalmennuksessa päämäärän tunnistaminen sekä keinojen kartoittaminen päämäärän tavoittamiseksi rakentavat työnhakuun suunnitelmallisuutta sekä luovat toimintatavan ja tuovat struktuuria. Toiminta luo aktiivisuutta ja aktiivisuus uskoa ja onnistumisia työnhaussa. Päämäärän asettaminen auttaa meitä myös oivaltamaan paremmin omia odotuksiamme tulevaisuudelle sekä työuralle.
3. Uravalmennus toi tukea tilanteeseen, missä ihminen on yksin
Useat valmennettavat toivat esille myös valmennuksen tuoman henkisen tuen. Ammattitaitoisen valmentajan tuki haastavassa tilanteessa sekä muutoksen kohtaaminen ja käsittely yhdessä auttavat työnhaussa ja luovat positiivisuutta tilanteeseen. Usein jo kuuntelu, aito läsnäolo sekä tunteiden käsittely ovat tärkeitä elementtejä, mitkä auttavat eteenpäin työnhaussa.